sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Terveiset Tallinnasta




Loppuviikosta teimme päiväreissun Tallinnaan. Monet tuntuivat pitävän edelleen lomaa ja matkustajia oli laivalla paljon siihen nähden, että kyseessä oli arkipäivä.

Sääennusteen mukaan Tallinnassa oli luvassa harmaan sumuinen päivä, ei kuitenkaan sadetta.
Värikkäät vaatteet olisivat ehkä olleet sopiva piristysruiske, mutta ne eivät aamulla oikein tuntuneet "omilta". Päivän väreiksi valikoituivat musta ja beige.






Se hyvä puoli plussan puolella olevasta lämpötilasta on, että takin alle riittää kevyempikin asu. Eipä tule heti kuuma kauppoja kierrellessä ja vaatteiden sovituskin on helpompaa, kun ei tarvitse ensin kuoria useita vaatekerroksia pois päältään. Jalassa taas tämän syksyn vapaa-ajan lempparini, matalat nilkkurit.

Statement-koru on tehty mustasta nahasta ja niin kevyt, että ihan kuin ei olisi korua ollenkaan kaulassa. Tämmöisiä nahkakoruja pitää saada lisää eri väreissä!!






Kellon hihnassa ja rannekorussa toistuu nahka-aihe.



 




                  

Toisessa ranteessa mustaa kiveä ja hopeaa.








Laivayhtiö oli uudistanut aikataulunsa ja koska Tallinnassa oli aikaisempaa enemmän aikaa, päätimme käväistä Rocca al Mare -kauppakeskuksessa. En ole koskaan käynyt siellä, joten oli mukava päästä katsastamaan niin itse kauppakeskus kuin sen alemyyntitarjontakin. Yllätykseksekseni keskuksessa oli todella vähän porukkaa, joten kaupoissa pääsi kiertelemään sujuvasti.

Olen ostanut viime aikoina lähinnä vapaa-ajan vaatteita ja etukäteen suunnittelin, että tämän talven alennusmyynneistä yritän löytää uusia työhön sopivia vaatteita mm. yhdet tai kahdet suorat housut, uuden jakun, paitoja ym.ym.  Mutta kuinkas sitten kävikään.....

Muutamat housut ja pari jakkua kokeilin, mutta kun ne eivät ihan kunnolla istuneet päällä, jätin ne hankkimatta. Myöskään kenkäkauppojen valikoima ei jostain syystä iskenyt. Loppujen lopuksi ostin vain valkoisen perusneuleen, .....




..... ja yhden paitapuseron, .....


.... jonka kauluksissa ihanaa blingiä!



Näitähän voi aivan hyvin käyttää töissä,voihan?!?!? 

Siniset nahkahanskat ovat myös kuuluneet hankintalistalle, mutta niiden ostaminen jäi jouluostosten jalkohin. Nyt hanskat sattuivat kohdalle puolivahingossa, joten ne tarttuivat mukaan.





Ja sitten jotain, joka ei todellakaan kuulunut suunnitelmiin!

Erään kaupan tangossa oli 70% alennuksessa nahkatakkeja. Jäljellä oli ruskea "peruspusakka" tai harmaa vaihtoehto. Harmaan takin militaristinen etumus viehätti erilaisuudellaan, joten se oli pakko saada.



Uskon, että tätä pusakkaa tulee käytettyä paljon ja näette varmasti sen useammassakin postauksessa tulevaisuudessa.

Eipä siis toimistovaatetilanne parantanut tämän matkan myötä, mutta jatkuuhan alennusmyynnit vielä kotimaassakin.

Tallinnan päässä kuvaukset jäivät vähiin, ankea sää ei innostanut kuvaamaan. Ensi kerralla sitten kamera ahkerammin käyttöön.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti