torstai 20. helmikuuta 2014

Oma tyyli - poolopusero

Erään ystäväni kanssa juteltiin, mitkä ovat ne osatekijät, joista oma tyyli muodostuu, minkä tyyppisissä vaatteissa ja väreissä viihtyy vuodesta toiseen ja mitkä ovat oman pukeutumisen kulmakivet, jotka pysyvät muodin vaihteluista riippumatta.

Annan pari esimerkkiä: minä käytän tosi paljon kauluspaitoja. Ne ovat aina olleet työpukeutumiseni A ja O, mutta pidän paitoja mielelläni myös vapaa-ajalla. Ystäväni mielestä paitapuserot ovat kankeita, virallisia ja epämukavia eikä hän viihdy niissä yhtään. Sama koskee jakkuja, hän ei taida omistaa yhtäkään bleiseriä, minulle taas jakku on perusvaate, jonka voi yhdistää lähes minkä tahansa asusteen kanssa.

Tulen jatkossa silloin tällöin kirjoittamaan postauksia pukeutumiseni tunnusmerkeistä ja niistä osasista, joista oma tyylini syntyy. Ensimmäisenä vuorossa ovat poolopuserot.
 
Huomasin, että minulla on ollut useammassakin blogikuvassa ylläni poolo eikä ihme, sillä käytän niitä talvisin usein. Välillä voi olla vuosi tai kaksi, jolloin pooloja tulee käytettyä harvemmin, mutta aina ne ovat kuitenkin kuuluneet talvipukeutumiseeni.












Minusta poolot ovat erittäin monikäyttöisiä ja ne sopivat niin rentoon menoon kuin asialliseen pukeutumiseenkin. Tämän vuoksi pooloja on tullut hankittua erivärisinä ja -paksuisina.















Poolon kanssa sopii hyvin sekä lyhyet että pitkät kaulakorut ja ne tulevat kauniisti esiin, kun ei ole nappeja, kauluksia tms. "häiritsemässä". Poolon kanssa sopivat hyvin myös huivit.
















Oletteko miettineet, mitkä ovat teidän pukeutumisenne oleelliset elementit?







2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, poolot sopivat sinulle kovin hyvin. Toimivaa työpuketumista ehdottomasti. Minulla kulmakivi olisi varmastikin ne jakut, jossain aiheessa sifonkipuserot, mutta eivät enää samoissa määrissä. Johtuu tosin siitä, että uusia kivoja puseroita ei ole löytynyt. Etsintä on päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sifonkipaidat on myös ihania, kivan ohuita ja kangas laskeutuu nätisti.

      Poista