sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pitkä neuletakki





Asukuvia ei viikonlopun mökkivaatetuksista ole, mutta sen sijaan nämä heinäkuun loppupuolen kuvat jäivät julkaisematta, kun lomaillessa blogi ja ylipäänsä koneella istuminen jäivät muiden aktiviteettien jalkoihin.

Kyseisenä ajankohtana päiväasuna oli mustavalkoinen hellemekko. Illaksi vaihdoin asua, kun lähdin tapaamaan kavereita. Harmaiden housujen kanssa yläosaksi valitsin ”valekietaisupuseron”; musta pusero näyttää leikkauksineen ja kangasvöineen kietaisumalliselta, vaikka todellisuudessa ei sitä ole.



Vaikka sää oli hyvin lämmin, otin varmuuden vuoksi mukaan neuleen. Hyvin ohut, pitkä neuletakki on tämän kesän hankinta. Heinäkuussa Keskisen kyläkaupassa käydessämme siellä oli myynnissä rekillinen Soya Conceptin näytekappaleita edulliseen hintaan. Niistä mm. oheinen neuletakki näytti niin omalta, että pitihän se ostaa. Neule tuntui oikein mukavalta päällä, syksyn myötä sitä tulee käytettyä varmasti useasti.




Viikonloppu mökillä sujui sopivasti ahkeroiden sekä toisaalta laiskotellen ja loppukesän lämmöstä nauttien.
Viime kesänä keksimme hyödyntää marjapoimuria myös herukoiden keräämiseen ja homma sujuikin sen avulla tosi nopeasti. Loppujen lopuksi marjoja taisi tulla kerättyä vähän liikaakin, kun poimurilla sanko täyttyi hetkessä.
Marjankeruun lisäksi saimme vihdoinkin asennettua laiturin eteen aiemmin valamani betoniset raparperinlehdet (yritän ehtiä tehdä postauksen toiseen blogiini alkuviikosta) ja paistattelimme päivää laiturin nokassa sangriaa nauttien. Kiva viikonloppu kaikessa yksinkertaisuudessaan!

Viihtyisää sunnuntai-iltaa!


5 kommenttia:

  1. Kivan näköinen neuletakki ja koko asu ! Itsekin etsiskelen pitkä neuletakkia, harmaa vai musta olisi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa olisikin monikäyttöinen väri. Toivottavasti löydät mieleisesi neuleen.

      Poista
  2. Kivan näköinen neuletakki. Kivasti yhdistyy asuun ja kun housut on vaaleat, niin se erottuu hyvin. Toimiva yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihastuin takkiin heti kun näin sen. Täytyy kokeilla sen kanssa eri asuyhdistelmiä.

      Poista
  3. Kiva kokonaisuus ja ihana neuletakki. Rakastan itse pitkiä neuletakkeja, vaan kovin harvoin löytyy sellainen joka olisi just eikä melkein. Tähän(kin) kokonaisuuteen tuo sopii mainiosti :)

    VastaaPoista