keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Puolirennosti ja melkein kokomustassa

Kintereilläni on jo pidemmän aikaa hiippaillut Aikavaras, joka salakavalasti nappaa tunnin sieltä toisen täältä. Näpistysten seurauksena välillä tuntuu siltä, että oma aika ei riitä mihinkään, tunnit hupenevat huomaamatta, asioiden hoitaminen ja tekeminen siirtyy tai joskus jopa unohtuu. Aikavaras ei välitä, onko arki vai loma tai olenko maalla vai kotona; yhtä viekkaasti se nipistää tehokkaasta työskentelyajasta itselleen osan.

Aikavarkaan tekosten seurauksena tajusin viikonloppuna, että passini on mennyt vanhaksi jo kuukausi sitten. Loppukeväästä olin huomannut, että passi on uusittava kesän lopulla, mutta sen jälkeen ei asia tullut mieleen ennen kuin nyt. Ei siis muuta kuin uutta passia hankkimaan.

Kaikkialla varoiteltiin pitkistä jonotuksista ja kehotettiin varamaan aika poliisilaitokselta hakemuksen jättämistä varten. Suositusten mukaisesti yritin eilen illalla tehdä varausta, mutta selvisi, että seuraava vapaa aika on yli kolmen viikon päästä! En halunnut siirtää hakemuksen tekoa niin pitkälle, joten päätin käydä hoitamassa passiasian kuntoon jonottamisen kautta. Loppujen lopuksi asia järjestyi odotettua nopeammin. Kuvittelin, että lounasaikaan jono on vielä pidempi, mutta vain reilun puolen tunnin odotuksen jälkeen sain asian toimitettua. Jee!

Aamulla en oikein ehtinyt miettiä sen kummemmin päivän asua ja päälle valikoitui semi-rento kokonaisuus pitkine neuletakkeineen ja mukavine housuineen. Takin korvikkeena toimi musta viitta, joka vielä näillä säillä riittää varsinkin kun liikuin autolla. Kaulakoruksi valitsin mustan nahkakorun.






Sain äsken hoidettua toisenkin Aikavarkaan jalkoihin jääneen asian. Hankkimani callunat ja hopealehdet ovat jo pitkän aikaa odottaneet ruukkuihin laittamista. Nyt sain vihdoinkin tehtyä ensimmäiset syysistutukset, ihanaa! Seuraavaksi pitäisi olohuoneeseen vaihtaa syksyinen tehosteväri. Kesäajan pinkin olen ajatellut korvata viininpunaisella, mutta ehkäpä jätän tuon homman huomiseksi ja sen sijaan lösähdän sohvan nurkkaan telkkaria katsomaan ja neulomaan...

Onko Aikavaras teille tuttu?






8 kommenttia:

  1. Melkein ei ole mukana ;) Kivasti tuo harmas väri piristää. Kaulakorusi on jälleen ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas! Ajattelin, että jos vaikka kauniin auringonpaisteen johdosta edes pikkuisen "väriä" mustan sekaan.

      Poista
  2. Aikavaras on ihan liiankin tuttu - en välittäisi koko äijästä;)
    Kiva asu - ja taas kerran kauniisti asustettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, saisi häipyä - ainakin joksikin aikaa - koko tyyppi. Tekemistä olisi vaikka kuin, jos vaan olisi aikaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Välillä on kiva pukea monta ohutta kerrosta. Kätevää, kun voi tarvittaessa vähentää tai lisätä vaatetusta.

      Poista
  4. Kaunis kokonaisuus ja aivan ihana kaulakoru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään näistä nahkakoruista, ne kun ovat näyttäviä, mutta kevyitä.

      Poista