maanantai 1. joulukuuta 2014

Tunnelmia marraskuulta

Joulukuun alkajaisiksi ohessa muutamia kuvia ja tunnelmia marraskuun parilta viimeiseltä viikolta.

Viime viikon pukeutuminen oli kokonaisuudessa aika tummapainotteinen ja musta hallitsi asuja lähes joka päivä. "Värikkäimmät" asut olivat keskiviikolta, jolloin päivällä ylläni oli harmahtavan ruskea kokonaisuus. Illalla piipahdin kyläilemässä kaverini luona ja vaihdoin päälle rennompaa. Vaaleaa lilaa käytän erittäin harvoin, enkä nytkään tuntenut oloani kotoisaksi, vaikka pusero ihan kiva onkin. Sinisen sävyt ovat paljon mieluisampia ja tämä toissasunnuntaina ylläni ollut neule on yksi suosikeistani.






Pari viikkoa sitten päiväkävelyllä ihanassa auringonpaisteessa ihmettelin useampaankin kertaan ruohon vihreyttä. Jopa muutama kukkakin näytti vielä kukoistavan. Ei olisi uskonut, että syksy oli jo pitkällä. Viikkoa myöhemmin lumivaippa peittikin maan, harmi vain, että lumi suli saman tien.


Monille marraskuu on vuoden kuukausista se kaikista inhottavin. Vaikka harmaan ankea sää ja pimeys eivät juuri mieltä kohota, minä en koe marraskuuta ikävimmäksi ajanjaksoksi. Löytyyhän silloin monia positiivisia asioita:
Mitä tylsempi sää, sitä ihanampaa on vetäytyä sohvan nurkkaan pehmeän torkkupeiton alle mukava kirja tai lehti ajankuluna. Eikä ole yhtään huono omatunto, kun laiskottelun sijaan jättää ulkoilun vähemmälle.

Marraskuussa on hyvä hetki avata myös glögikausi. Vaikka tykkään glögistä kovastikin, jostain syystä sitä ei tule nautittua kuin näin loppusyksystä ja jouluna.

Tähän aikaan vuodesta poltan kynttilöitä joka ilta. Erilaiset tuikut sekä pöytä- ja lyhtykynttilät luovat ihanaa tunnelmaa.



Kuten olen useampaankin kertaan todennut, rakastan erilaisia valosarjoja. Väriksi hyväksyn kuitenkin vain valkoiset, monen kirjavat ja välkkyvät valot eivät ole minun makuuni. Isojen ruukkujen vieressä olevaan lyhtyyn laitoin myös valosarjan, näin siinä loistaa valo jatkuvasti. Lisäksi oikeilla kynttilöillä varustettuja lyhtyjä poltetaan ahkerasti.
Minusta on tosi kiva käydä kaupoissa ja kauppakeskuksissa kun niissäkin on kauniit valokoristeet. Ihastelin mm. Forumin valoja kuin pikkutyttö, mielestäni ne ovat niin upeat!


Hyvää joulukuun alkua!



4 kommenttia:

  1. Kauniin värinen huivi tuon vaalean neuleen kanssa. Ihania tunnelmaisia kuvia. Itse en ole vielä joulua ehtinyt miettimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huivi on mulle ihan poikkeuksellisen värinen, jota en usein käytä.

      Poista
  2. Huomioni kiinnittyi erityisesti kynttilöiden vieressä olevaan kauniiseen kannelliseen esineeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen on kiva laittaa tarjolle pikkupikkupurtavaa tms. Tykkää tuollaisista jalallisista kipoista yms.

      Poista