perjantai 15. toukokuuta 2015

Keskiviikon kaksi kokonaisuutta





Tykkään kovasti asuista, jotka voi yksinkertaisin keinoin muuttaa toimistokelpoisesta huolettomaksi vapaa-ajan kokonaisuudeksi. Keskiviikon asu oli jälleen yksi tuollainen.
 
Hyytävän kylmä ja sateinen sää ei innostanut pätkän vertaa pukeutumaan keväisen oloisiin tai vaalean sävyisiin vaatteisiin. Asun pohtiminen ei innostanut aamulla muutenkaan, joten päälle valikoitui tavallistakin tavallisempi perussetti eli farkut ja raitapaita. Siistin asuversion sain yhdistämällä niihin mustan jakun ja kävelykengät. 



Kauppa- ym. asiointireissulle iltapäivällä halusin päälle rennomman version, joka syntyi hyvin yksinkertaisesti: jakun korvasi pehmeän lämmin college ja kun vielä kääräisin lahkeet rullalle ja sujautin jalkaan tennarit, asu oli enemmän kuin mukava!




Tänä keväänä olen todella pitkästä aikaa innostunut käyttämään bandana-huiveja. Ne ovat itse asiassa kivan kevyt vaihtoehto paksuille huiveille tai korvaavat kaulakorun. Nyt päädyin punaiseen bandanaan sen hauskan koirakuosin vuoksi; pikkuisen piristystä asuun niin huivin värin kuin kuosinkin ansiosta. 


Ihanaa viikonloppua!

 





6 kommenttia:

  1. Hyvännäköisiä molemmat vaihtoehdot ♡
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Naisellinen collegetakki :-) Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kivoja molemmat<3 Juuri tuollainen on toimiva asu, pienellä muutoksella moneen menoon! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset ovat kovasti mieleeni, silloin kun ei tarvitse tärkeillä virallisemman asun kanssa.

      Poista