torstai 28. tammikuuta 2016

Tbt - maksimekko kesähelteellä

Joulun maissa siirtelin kuvia tietokoneelta ulkoiselle kovalevylle ja huomasin, että mulla on muutamia julkaisemattomia asukuvia. Niitä nyt sitten julkaisen silloin tällöin Throwback thursdayn hengessä.


Viime kesästä jäi mielikuva, että ainakin kesä- ja heinäkuu olivat melko viileitä. Ainakin yksi helleviikkoloppu näytti kuitenkin olleen, kuvatietojen mukaan kuvat on otettu 4.7. Yhtään en muista, minne olin lähdössä, mutta sään on täytynyt ollut erittäin kuuma. Minä kun en lämpimälläkään säällä hevin poistu kotoa hihattomissa paidoissa tai mekoissa ilman, että otan varmuuden vuoksi mukaan ohuen paidan tai huivin olkapäiden suojaksi.

Toissa kesänä innostuin maksihameista ja -mekoista ja käytin niitä erittäin usein. Viime kesänä sen sijaan pitkät hameet jäivät kaappiin lähes tyystin: edelliskesän suosikkini, musta maksihame, oli päällä vain muutaman kerran ja kuvien hihatonta raitamekkoa käytin kerran tai kaksi. Sinänsä outoa, sillä tykkään maksihameista, kun ne ovat niin huolettomia ja mukavia päällä. 






Hopeasta ja valkoisista makeanvedenhelmistä tehdyt korvikset ja riipuksen tein jokunen vuosi sitten. Jostain syystä miellän ne kesäkoruiksi ja tykkään yhdistää setin kepeiden kesävaatteiden kanssa.



Muutama kuukausi ja pääsemme jälleen nauttimaan kesästä ja lämmöstä.

Ihanaa torstai-iltaa!



14 kommenttia:

  1. Katselin itsekin omia kesäkuvia joulun alla ja totesin, että ihmeitä voi vielä tapahtua ja kesä voi tulla uudestaan ;) Kaunis mekko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tulee enemmin tai myöhemmin. Ja ilman helteitäkin kesä on aina kesä.

      Poista
  2. Mä en voisi olla kesää ilman maximekkoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihania, ensi kesänä minäkin taas otan ne aktiivisempaan käyttöön.

      Poista
  3. Kesä & maximekot. <3 Oli näköjään viime kesänä sittenkin niin lämmin, että tollaisellakin tarkeni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman tätä kuvasettiä en olisi kyllä muistanut, että heinäkuun alussa oli noin lämmintä.

      Poista
  4. Ihana maksi! Voi kohta taas toivottavasti, ehkä jo toukokuussa? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuussa voi hyvinkin olla todella lämmintä, toivotaan niin.

      Poista
  5. Voihan kesä - ja voihan maksimekot:)
    Kuvistasi tuli kaipuu kumpaankin - no, onneksi maksimekkoja voi pitää talvellakin;)
    Hyvää viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvien myötä mullekin iski kunnon kesäkaipuu!

      Poista
  6. Ihana maksimekko, ihana kesäinen daaami!
    Juurikin tuo viikonloppu 3.-5.7. oli koko
    kesän kuumin. Muistan sen niin hyvin, kun
    olimme tuolloin PowerParkissa ja olimme
    läkähtyä auringon alle. Vähän väliä piti siemailla
    vettä pullosta ettei nestehukka päässyt yllättämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin oli tosi lämmintä, kertakaikkisen ihanaa. Toivottavasti saamme nauttia ensi kesänä helteistä.

      Poista
  7. Hauskoja nämä Tbt kuvat, kesää tuskin enää muistaakaan. Ihan tuli kesäinen fiilis. Mekot pysyivät täälläkin aika lailla kaapissa viime kesänä, ei ollut kovin lämmintä ollenkaan. Mukavaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toissakesänä käytin mekkoja todella usein, viime kesänä ne jäivät vähämmälle. Toivotaan, että ensi kesänä lämpöä riittää mekkokeleiksi asti.

      Poista