perjantai 5. elokuuta 2016

Virroilla satamapuistossa



Meillä ei ole venettä, en ole purjehtinut saatika viettänyt lomiani veneillen, mutta siitä huolimatta venesatamat ovat mielestäni vastustamattoman viihtyisiä paikkoja. Niiden tunnelmassa on jotain selittämättömän viehättävää, johtunee se sitten meren tai järven läsnäolosta, rennosta meiningistä ja jostain muusta, jota en ole pystynyt tarkemmin hahmottamaan. Maalla, suht lyhyen ajomatkan päässä tiluksistamme, on useampia venesatamia, joissa on mukava piipahtaa nauttimassa kesätunnelmasta. Yksi mieluisimmista visiittikohteistamme on laivaranta Virroilla, joka toimii kesäaikana niin vierasvenesatamana kuin höyrylaiva s/s Tarjanteen päätesatamanakin. Satamassa on suosittu rantaterassi Baarpuuri, jossa kävimme lounaalla pari päivää sitten kauppareissun yhteydessä. Terassilta käsin oli mukava seurata lasten uimakoulua ja muuta rantaelämää.


Satama-alueella on myös kaunis rantapuistoalue vehreine istutuksineen ja lampineen. Sen lisäksi että se tarjoaa hienot näköalat, näin bloggaajan ja asukuvien kannalta maisemat ovat ihanteelliset asukuvauksiin; vaihtelevia taustoja riittää yllin kyllin. Enpä sitten malttanut olla hyödyntämättä näitä ja otimme kuvia tuon päivän asusta, joka oli mukavaa ja maalle sopivaa perussettiä eli farkut ja neuletakki.







Jos liikutte Virroilla päin, käykääpä tutustumassa myös sen satama-alueeseen.

Mukavaa perjantai-iltaa!





4 kommenttia:

  1. Kivan rento asu ja kaunis paikka, juuri sopiva asukuvauksille ;) Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  2. Kaunis asu, ihana tuo pitsi mikä tulee paidan helman alta <3

    VastaaPoista
  3. Suomesta löytyy kyllä niin monia kauniita paikkoja, joissa ei tule ikinä käytyä! Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Onpa kaunis paikka ja kivan hempeän vaaleansininen asu. Leppoisaa viikonloppua<3

    VastaaPoista