maanantai 17. lokakuuta 2016

Viikon 41 huiput

Viime viikko sujui ihan mukavissa tunnelmissa, vaikka se koostuikin ihan tavanomaisista arkisista asioista. Mutta yksinkertaiset asiathan ne yleensä parhaita ovatkin.


Näiden tavaroiden esiin kaivamisesta olen erityisen iloinen: pitkän tauon jälkeen aloitin vihdoinkin kuntosalilla käynnit!!! Vaikka olen lenkkeillyt useamman kerran viikossa, olen kaivannut sen lisäksi lihaskuntotreeniä. Kaiken jahkailun ja vitkuttelun jälkeen ilmoittauduin läheisen kuntosalin asiakkaaksi ja hankin alkajaisiksi 3 kk:n kortin. Tuolla pääsen hyvään alkuun ja voin samalla miettiä, vaihdanko jakson jälkeen liikuntakeskukseen, jossa kuntosalin lisäksi olisi tarjolla ryhmäliikuntaa.
 
Reippailun vastapainoksi viikkoon mahtui myös viinien maistelua viiniklubimme tasting-illassa. Tällä kertaa testissä oli Antti Uusitalon johdolla ranskalaisia viinejä. Hyvien viinien joukosta suosikikseni nousi Château d'Arche 2007 vaalea jälkiruokaviini. Jalohomeen rusinoimista rypäleistä valmistettu viini oli hunajaisen makeaa, mutta hapokkuuden ansiosta maku ei ollut kuitenkaan liian siirappimainen. Tätä voisin nauttia joskus kotonakin hedelmäisten jälkiruokien seurana.



Stockmannin Hulluilla päivillä tein parina päivänä pikakierrokset. Helsingin keskustan hulinaan en viitsinyt lähteä, mutta esim. Tapiolassa on usein pikkuisen rauhallisempaa, joten suunnistin sinne. Vaatteista en oikein jaksanut innostua, kosmetiikkapuoleltakin hankin vain muutaman tuotteen, joita ihan oikeasti tarvitsin: kasvovettä, shampoota sekä ripsivärin. Sen sijaan ruokapuolelta intouduin ostamaan juustoja ja muita herkkuja vähän liiankin kanssa. Saas nähdä, mitä nämä tekevät laihdutusyritykselleni, heh.



Yleensä katson telkkaria aika vähän, monena iltana saattaa ohjelmat uutisia lukuunottamatta jäädä kokonaan katsomatta. Nyt olen kuitenkin aivan koukuttunut Yle Teemalta tulevaan Milanon naisten paratiisi -sarjaan, jota tosin olen katsonut Areenalta jälkikäteen aina muutaman jakson kerrallaan. Sarja sijoittuu Milanoon 1950-luvulle ja siinä seurataan elämää uudessa uljaassa tavaratalossa. Kevyttä hömppää, mutta ah, niin ihanaa rentoutusta viikonloppuna.



Hauskaa viikkoa!





1 kommentti:

  1. Itse en ehtinyt Hulluille päiville ollenkaan. Kosmetiikkapuolella oli kuulemma ollut hyviä alennuksia.
    Ihanaa tätä viikkoa <3

    VastaaPoista