tiistai 4. heinäkuuta 2017

Think pink

Viime viikolla maalla ollessa päällimmäisenä mielessä olivat ihan muut jutut kuin asujen kuvaukset. Juhannusviikolla ennen maalle lähtöä sen sijaan nappasimme paristakin eri asukokonaisuudesta kuvat, tässä niistä toinen. Vaaleanpunainen kokonaisuus kuvattiin melkoisessa viimassa ja tuon tuosta tuulenpuuskat tekivät tepposet niin kampaukselle kuin vaatetuksellekin eli töyhtöhyyppä-meiningillä mentiin...

Viime asupostauksessa hehkutin kesän lempparifarkkuja, joiden innoittamana ostin samasta mallista myös puuterin väriset versiot. Tällä kertaa hennon vaaleanpunaisten housujen seuraksi valitsin niin ikään vaaleanpunaista t-paidan sekä henkäyksen ohuen neulejakun muodossa. Asu ei kuitenkaan ollut liian lälly, kun jakun mustat tereet ja musta laukku toivat siihen tarvittavan säväyksen. Kokeilin ensin mustia kenkiä, mutta ne korostuivat asussa liikaa, joten nudet avokkaat korvasivat mustat.





Korut olivat edellisen viikon tuotoksiani. Olen kovasti tykästynyt erittäin simppeliin Rusetti-sarjan riipukseen, korviksiin sekä rannekoruun, jotka valmistin korukurssiviikon aikana. Kevyt malli sopii loistavasti kesäasujen seuraksi.



Mukavaa tiistai-iltaa!





5 kommenttia:

  1. Ihana kesäinen asu, neulejakku näyttää ihanan kevyeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikkoina olen käyttänyt tosi paljon näitä ohuita ja kevyitä neule- tai kangasjakkuja. Ne eivät ole liian kuumia, mutta ovat kuitenkin kiva lisä asuun.

      Poista
  2. No ei todellakaan liian lälly, erittäin kiva kokonaisuus. Ja nuo korut, huh, miten taitava olet taas ollut.

    VastaaPoista
  3. Just täydellinen vaaleanpunainen ja kuuluu omaan elämään ympäri vuoden <3 Ihanaa viikkoa Belladonna <3

    VastaaPoista